Aamut

Viimeisen viikon olemme heränneet noin 5.20 aamulla. Meidän kohta kaksivuotias on vakaasti päättänyt, että se on oikea aika nousta ylös. Viereisestä huoneesta kuuluu ”biler, biler, biler!”, koska heti silmien avauduttua pitää tietenkin päästä leikkimään autoilla. Jos käynnistyminen vanhempien huoneessa kestää kundin mielestä turhan kauan, kuuluu lastenhuoneesta astetta voimakkaampi ”äiti, äiti, äiti!”. Vaikka olen aamuihminen, on kaikki ennen kello kuutta liian aikaista. Onneksi viimeaikoina aamut ovat olleet kauniita ja aurinkoisia.

 

34664341_10155977004239930_1674982162484428800_n

Kahvi. Aamun kahvihetki on lähes pyhä toimitus.

Mieheni tekee joka toinen viikko aikaista aamuvuoroa, joten aamuhommat ovat tällä viikolla minun heiniäni. Päätin kuitenkin ajatella positiivisesti, ja etsiä hyviä asioita aikaisin heräämisestä. Tänä aamuna herääminen oli yllättävänkin helppoa. Ehkä päätös positiivisista ajatuksista auttoi asiaan. Ilma oli lämmin, aurinko paistoi ja pikku-kundi oli hyvällä tuulella. Lähdimme päiväkotiin jo seitsemäksi, pikkuinen lähtee sinne tosi mielellään, joten tallasimme molemmat hyvillä mielin pitkin hiljaisia katuja.

Mieheni sanoo, että koska olen A-tyypin ihminen, aamut ovat minulle piece of cake. Hän sen sijaan nousee sängystä, ja on koomassa vähintäänkin tunnin. Ainakin täällä Norjassa puhutaan A –ihmisestä jos herää aamulla aikaisin ongelmitta, ja B –ihmisestä jos illat venyy pitkälle yöhön ja aamut ovat heräämisen kannalta vaikeita. Onko nämä valvomisottumukset enemmän elämäntapojen muokkaamia vai kenties perityviä asioita, vai ehkä sekä että?

 

A –ja B ihmiset

Kuten mainittu, on A –ihmisille herääminen helppoa ja käynnistyminen aamulla vaivatonta. Illalla uni tulee aikaisin, sänkyyn on helppo mennä ja nukahtaa nopeasti.  Itse herään hyvissä ajoin ennen päiväkotiin lähtöä tai töiden aloittamista ja olen todennut, että työvireeni on paras ennen lounasaikaa. Minusta on mukava puuhailla aikaisinkin aamulla rauhassa, ilman kiirettä. Etenkin jos lapsi ei ole valvottanut yöllä.

Mieheni on täydellinen vastakohta, B-ihminen. Vaikka hän kuinka suunnittelisi, että tänään menen ajoissa nukkumaan, ei nukkumisesta tule mitään ennen kello 12 yöllä. Hän ajattelee illoista samoin kun minä aamuista. Kun talo on hiljainen iltaisin, hän keskittyy omiin juttuihin rauhassa, ilman häiriöitä.  Hänelle aamut ovat hitaita ja käynnistymiseen menee aikaa.

Katselin tv:stä kun unitutkija Bjørn Bjorvatn Bergenin yliopistosta oli vieraana eräässä keskusteluohjelmassa. Ohjelma on huumoripitoinen, joten asioita käsitellään kevyellä otteella, mutta tutkimuksiin pohjautuen. Herra Bjorvatn mainitsi, että erityisesti pienten lasten kanssa (yhdistettynä työssäkäyntiin), on kaiketi pakollista, että vanhemmista muokkautuu enemmän A-ihmisiä. On siis itse asiassa täysin mahdollista, että B –tyyppi voi muokata itseään lähemmäksi A:ta. Mikä loistava uutinen!

Hän mainitsi asioita, jotka helpottavat iltaihmisiä siirtymään aamuvirkuiksi. Ensimmäinen on iltojen rauhoittaminen. Ainakin tuntia ennen nukkumaan menoa ei tulisi olla tietokoneella, padilla, puhelimella yms. Iltojen viimeisten hetkien tulisi olla ”tylsiä”, jotta uni tulee helpommin. Aamulla, heti herätyskellon soinnin jälkeen, tulisi altistua kirkkaalle valolle. Oli se sitten auringonvalo tai kirkasvalolamppu, valosta tulisi nauttia heti silmät avattuaan puolisen tuntia. Päiväunia tulisi välttää ja kahvia ei tulisi juoda kello viiden jälkeen.

 

34704827_10155976972984930_3142646257885904896_n

Kun pieni on mennyt unille, on illan vakkariasento tämä

Tärkeintä kaikessa oli, että nämä mainitut asiat tulisi ottaa rutiineiksi. Mieheni katseli saman ohjelman, ja oli yllättävän positiivinen, kun ehdotin näitä edellämainittuja kotona testattaviksi. Mikä olisikaan parempi aika tehdä pieniä muutoksia kun nyt, kun ulkona on valoisaa ja kesän myötä muutenkin pirteämpi olotila. Eli läppärit kiinni ja aikaisin untenmaille. Aamut ovat meidän.

Suvi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s