Päiväkoti

Norjalainen päiväkoti, barnehage, on yleisesti ottaen melko samanlainen kun päiväkodit Suomessa. Meidän päiväkodissamme pienten ryhmiä on kaksi, jossa kummassakin noin 10-12 lasta ja neljä vakituista hoitajaa per ryhmä. Monet päiväkodit ovat ”teemapäiväkoteja”, omamme on ”sunn barnehage” eli terveellinen päiväkoti. Kylästämme löytyy myös ulkoilupäiväkoteja ja taidepäiväkoti.

Päiväkotipaikkaa haetaan kunnan nettisivujen kautta, neljä mieluisinta listataan ”parhausjärjestykseen”. Valitsimme omamme sijainnin, ulkoilualueen ja teeman perusteella, ja saimme kun saimmekin paikan omasta lempparistamme. Täällä maaseudulla päiväkotipaikka on helpompi saada omasta suosikistaan. Esimerkiksi Stavangerissa ei ole lainkaan sanottu, että saa paikan edes top neljästä.  Kaikilla on oikeus paikkaan, ja jos halutut päiväkodit ovat tupaten täynnä, etsitään paikka laajemmalta alueelta.

 

siili_päiväkoti_blogi

Päiväkodissa tehty maailman suloisin siili (ainakin äidin mielestä)

 

Me olemme molemmat olleet hurjan tyytyväisiä päiväkotiimme, ja pikku kundi viihtyy myös. Kommunikaatio toimii loistavasti, saamme joka päivä infoa kuinka kundin päivä on sujunut ja jos meillä on ollut toiveita esimerkiksi nukkuma-ajoista, on ne toteutettu. Kaikki ”tapahtumat” kirjataan ylös ja jos kysymyksiä päivänkulusta ilmenee, niin vastaukset tulevat kuin apteekin hyllyltä. Jos jonain päivinä tarhaan jääminen on ollut vaikeampaa, saamme hiukan myöhemmin tekstiviestin, jossa päivitetään tilanne. Esimerkiksi ”itkut menivät nopeasti ohi, ja pikkuinen leikkii leikkihuoneessa muiden kanssa”. Näin voi hyvillä mielin jatkaa töitä, eikä tarvitse murehtia pienen olosta.

 

pikkukundi_päiväkoti_blogi

Pienestä kirpusta on kasvanut tarhavuoden aikana aikamoinen pikku kundi

 

Jos jotain miinuksia haluaa etsiä, on suurimmat ehkä liittyen päiväkotiruokaan. Norjassa ei päiväkodissa tai kouluissa ole pääsääntöisesti lämmintä ruokaa, vaan välipalat, jotka ovat usein leipää, jugurttia ja hedelmiä. Tämä vaihtelee päiväkodeittain, ja omamme on siinä mielessä harvinainen, että se tarjoaa kaksi lämmintä ruokaa viikossa. Kouluissa pitää käsittääkseni olla omat eväät, jotka voi tuoda kotoa tai ostaa koululta. Muistan, kun alkusyksystä istuimme ensimmäisellä tutustumiskäynnillä, päiväkodinjohtaja ylpeänä sanoi, että päiväkoti tarjoaa kaksi lämmintä ateriaa viikossa. Soitin heti jälkeenpäin ystävälleni ihmetelläkseni asiaa, ja hän sanoi, että sehän on mahtava juttu, heidän päiväkodissa on kaksi kertaa kuukaudessa lämmin ruoka.

Omassa päiväkodissamme tarjotaan paljon hedelmiä ja vihanneksia, joka on tietenkin hyvä juttu. Lisäksi ulkoilua on paljon ja päiväkodin piha-alue on kiva, tekemistä löytyy pienille ja isommillekin. Isommat tekevät paljon retkiä lähistölle, metsiin ja museoihin. Lisäksi päiväkoti sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kotoamme, joka kätevä matka käppäillä tai pyöräillä.

 

Fantorangen_päiväkoti_blogi

Oranssi Fantorangen on Norjalainen lastenohjelman juontaja. Arkisin tiedämmekin melko tarkkaan mitä kello 17.30 tapahtuu

 

Meidän kundi meni päiväkotiin suht aikaisin, vuoden kolmen kuukauden ikäisenä. Hän oli ryhmän toiseksi pienin, ja kyllähän meitä aluksi mietitytti  kuinkahan se pärjää. Podin huonoa omaatuntoa, kun kuulin vihjauksia, että liian aikaista on. Ensimmäiset puoli vuotta hän oli päiväkodissa maksimissaan neljä tuntia päivässä, jonka ajan tein töitä kotona. Sain kuulumisia pienen tarhapäivästä päivittäin, kuulin hänen kehityksestä ja viihtymisestä, ja huoli alkoi pikkuhiljaa väistyä.

Itse en missään vaiheessa ajatellut, että päiväkodin aloittamisessa tuossa iässä olisi jotain ongelmallista. Ajattelin enemmänkin, että kundi pääsee omanikäistensä seuraan ja oppii tärkeitä sosiaalisia taitoja, pääsee leikkimään ja laulamaan, sekä saa vähän vaihtelua kotirutiineihin. Täällä muskari yms. tarjonta on aika pientä, sillä olemme sen verran pikkuisella paikkakunnalla. Luottamus päiväkodin työntekijöihin oli alusta asti suuri. Nyt onkin ihana huomata kuinka paljon lauluja ja leikkejä kundi on oppinut, tanssijalka vipattaa yhtenään ❤

Suvi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s