Stavanger

  Tällä viikolla työt veivät minut aurinkoiseen Stavangeriin. Hyvällä säällä Stavangerin keskustassa voisi hengailla ikuisuuden, ja kävely keskustan läpi vanhan kaupungin kapeille kujille on mukavaa puuhaa. Suuri risteilyalus on tuonut turisteja paikanpäälle ja puheensorina täyttää kadut.  Juna-aseman kupeessa olevan Breiavatnetin ympärille on kerääntynyt ihmisiä nauttimaan auringosta ja näkymästä.   Stavanger on Norjan neljänneksi suurin kaupunki. … Jatka artikkeliin Stavanger

Satama

Löysin tämän pienen sataman jo ensimmäisen Norjan viikkoni aikana, vuosia sitten. Satama on nimeltään Obrestad Havn, ja se sijaitsee muutaman kilometrin päässä kodistamme. Jostain syystä olen ottanut sataman omaksi kantapaikakseni, varmaankin sen tunnelman, historian ja maisemien vuoksi. Kuten niin moni muukin näkemisen arvoinen paikka täällä Jærenin alueella, satama on vain harvojen tiedossa hieman syrjäisen sijaintinsa … Jatka artikkeliin Satama

Koti

  Koti on minulle paikka, jossa saan olla minä sata prosenttisesti. Jo ensimmäisestä omasta kodista lähtien minulle on ollut tärkeää, että koti on minun näköiseni. Pidän vaaleista sävyistä, raikkaudesta ja ilmavuudesta. Minulle sisustuksessa kaiken ei tarvitse olla yhteensopivaa, kunhan se miellyttää omaa silmää ja luo rennon ilmapiirin. Rakastan sekoittaa uutta ja vanhaa. Kodissamme on tärkeää, … Jatka artikkeliin Koti