TAUSTAA

Eräänä kesäisenä päivänä, muutamia vuosia sitten, tein päätöksen jättää työni ja arkeni Suomessa. Joitakin viikkoja myöhemmin pakkasin muutaman matkalaukun, ja muutin rakkauden perässä Norjaan. Norja oli minulle aiemmin tuttu opiskelijavaihdon myötä, mutta pysyvä muutto tuntui hypyltä tuntemattomaan. Lähdin reissuun jännittyneenä, mutta onnellisena.  Ja samalla reissulla olen vieläkin. 

Vaikka ikävä Suomeen onkin välillä kova, olen tottunut välimatkoihin. Oma perheeni asuu Suomi – Italia – Norja aksellilla, ja monet sukulaisistani ympäri maailmaa. Välimatkoista huolimatta olemme perheeni kanssa hyvin läheisiä ja yhteydessä lähes päivittäin. Kun kokoonnumme suuremmalla porukalla kuuluu tauotonta puheensorinaa Suomen, Norjan, Englannin, Italian ja Espanjan kielellä. 

Mieheni, minä ja pieni poikamme asumme pienehkössä kylässä Norjan länsirannikolla. Vietämme rauhallista ja rentoa eloa suuremman kaupungin, Stavangerin, kupeessa. Vaikka välillä kaipaankin kaupingin hälinää, on pienellä paikkakunnalla asumisessa puolensa. Kauniit ja koskemattomat maisemat,  rauhallisuus ja yhteisöllisyys luovat turvallisuuden tunteen arkeen.

Omiin kiinnostuksiini kuuluvat muun muassa taide, sisustus ja valokuvaus. Kirjoitukseni kertovat arjesta, Norjasta, ja siitä, mitä voi saada kun uskaltaa hypätä tuntemattomaan. Maan kaunis ja ainutlaatuinen luonto sekä kulttuuri osaavat vieläkin ihastuttaa ja hämmästyttää.

Jæren

Alue, jossa asumme, on luonnonkaunis Jæren Norjan lounaisosassa. Jæren ei ole kaupunki eikä kunta, vaan noin 65 kilometriä pitkä rannikkokaistale Boknafjordenin eteläpuolella, Rogalandin kunnassa. Jæren on tunnettu koko Norjassa etenkin kauniista rannoistaan, ja sitä pidetäänkin yhtenä Norjan surffiparatiisina. Muunmuassa Nordic Surf Games järjestettiin lähistöllä muutama vuosi sitten. Jærskin murre ja hyvät kalastusvedet, ovat myös alueen tunnusmerkkejä. Vaikka asummekin öljykaupunki Stavangerin kupeessa, on maatalous oman sekä lähikylien pääelinkeino.

Jæren tarkoittaa suomeksi reunaa tai tarkemmin sanottuna meren reunaa. Monien kilometrien pituiset hiekkarannat dyyneineen, avara horisontti ja kivikkoiset mäenrinteet ovat ominaisia tälle meren ja tuulen muokkaamalle alueelle. Toisella puolella häämöttää jylhät vuoret, jonne matkaa autolla vain puolisen tuntia. Jærenin suurin kaupunki on noin 132 000 asukkaan Stavanger.

 

Suvi